Arvostelut Jumalat ja uudet olennot

ETUSIVU KIRJAT KIRJAILIJAT AJANKOHTAISTA NETTIKAUPPA SAMMAKKO

Legendaarisen The Doorsin keulahahmosta Jim Morrisonista paljastuu uusi puoli, kun tutustuu hänen lyriikkaansa. Ikonisen hahmon visionääriset kyvyt huokuvat hänen kahdesta omakustanteena vuonna 1969 julkaisemastaan tenhoavan kiihkeästä runokokoelmastaan.
(Cosmopolitan)

Morrison ei sorru tajunnanvirranomaiseen dadaismiin, vaan kirjoittaa oivaltavaa ja ilmaisuvoimaista tekstiä. Suurena Burroughs- ja Bukowski-fanina en uskonut lämpeneväni Jimpan hippihössötykselle, mutta toisin kävi: kyllä näissä runoissa ainesta on.
(Mervi Vuorela, Rumba)

Jim Morrisonin runoista löytyy proosarunoa, surrealismia, aforistisuutta sekä pohdintaa muun muassa kaupungista, shamanismista, alkemiasta ja elokuvasta, joka on ”alkemian perillinen, viimeinen eroottinen tiede”. The Doors -yhtyeen legendaarisen keulahahmon runojen yleisote on yllättävän muistiinpanomaine ja abstrakti.
(Joni Pyysalo, Suomen Kuvalehti)

Kokoelmaa hallitsee The Doorsin lauluistakin tuttu näkemys runoilijasta uhkarohkeana, tuntemattomista tajunnan sfääreistä uutta tietoa noutavana shamaanina, halki kokoelman ja koko Morrisonin tuotannon kulkee aatos ja paatos, että meidän ei pitäisi tyytyä ”epäsuoran olemassaolon taiteisiin”, vaan tavoitella välittömämpää kokemisen tapaa. Morrison on uljaimmillaan nimenomaan kurkottaessaan kohti tuntematonta ja pudotessaan totta kai kerta kerran jälkeen tyhjin käsin.
(Tuomo Karhu, Turun Sanomat)