Arvostelut Kiivaat tyvenet

Innon prototyyppirunossa on rock’n’rollin rytmiä, seksiä ja rakkautta, velmuilua, vähän Turkua ja pari kovaa nimeä menneisyydestä, Goethe, Jim Morrison, Charlie Manson, Allen Ginsberg vaikkapa. Kalevi Sorsa -Suomi törmää kaiken maailman alakulttuureita rakastavaan universalismiin. (Suonna Kononen, Karjalainen) Into ei laannu! (Viljami Puustinen, Presso) Vahvat vastakohtaiset metaforat ja puolelta toiselle liikkuvat tunnelmat ovatkin Innon ominta alaa. Runon takaluukku on täynnä sekalaista tavaraa kuin Hunter S. Thompsonilla konsanaan. (...) Samalla kovaa ja pehmeää, nopeaa ja hidasta, hiottua ja huolimatonta, kaunista ja karua. Asfalttia tallaava hahmo vanhenee, muttei onneksi aikuistu, vaan jää sykkimään sivuääniä muuten niin keskeisen kotimaisen lyriikan sydänmonitoreihin. Tutut kontrastit ja kierolla nitojalla yhteen paukautetut kuvat säilyvät. Kiivaiden tyvenien ensimmäinen sikermä tarjoaa mielenkiintoisen tirkistyksen nuoren, ääntään ja päämääräänsä etsivän matkamiehen ennen julkaisemattomaan 1960-luvun runouteen. Tästä hatunnosto kustantajalle. Vielä korkeammalle saa lätsänsä viskata kokonaan uutta runoa sisältävän viimeisen osion "Minä menen nyt" vuoksi. Into saa yhdistettyä villin kuvallisuuden, beatin rullaavan rytmin, tuotantonsa alun ja lopun taitavaksi runoelmaksi. (Ville-Juhani Sutinen, Turun Sanomat)