John Fante
fante101.jpg

“Fante oli jumalani.” –Charles Bukowski

John Fante (1909 Colorado - 1983 Kalifornia) muutti Los Angelesiin pian kaksikymmentä täytettyään. Hän ryhtyi kirjoittamaan vuonna 1930 ja onnistui julkaisemaan lukuisia novelleja aikakauslehdissä kuten Esquire, Harper's Bazaar ja Saturday Evening Post. Hänen ensimmäinen julkaistu romaaninsa, Wait Until Spring, Bandini ilmestyi 1938 ja 1939 sitä seurasi Ask the Dust, joka on suomennettu nimellä Tomu tietää (Desura 2003). Kirjasta on 2006 filmatisoitu samanniminen elokuva, pääosissa Colin Farrell, Salma Hayek ja Donald Sutherland.

Vaikka ansaitsikin elantonsa elokuvakäsikirjoittajana, Fante ei ollut oikein kotonaan selluloidiunelmien varaan rakennetussa kaupungissa, ja hänen hänen todelliset kykynsä fiktion kirjoittajana havaittiin vasta vuosia myöhemmin. Fanten sairastuttua diabetekseen hän menetti näkönsä 1978, mutta hän jatkoi kaunokirjallista työtään sanelemalla teoksiaan vaimolleen Joycelle. Rypäleen veljeskunta ilmestyi ensi kerran alkukielellä vuonna 1977. Kirjan nyt suomennettuun laitokseen on tehnyt esipuheen Fanten poika, kirjailija Dan Fante.

 
 
 
rypaleen101.jpg
Rypäleen veljeskunta

Henry Molise, viisikymppinen menestyskirjailija, palaa vanhempiensa luo selvittämään uusinta perhedraamaa: vanhemmat haluavat erota. Tyrannimainen Nicholas-isä herättää vieläkin pojassaan pelkoa. Hän on pettynyt kun hänen poikansa eivät ryhtyneet muurareiksi. Lohtua isälle tuo vanhojen ystävysten Rypäleen veljeskunta, joka kokoontuu Angelo Masson viinitehtaalla San Elmossa, Kaliforniassa. Hauras ja hartaan katolinen äiti osaa yhä lohduttaa lapsiaan, mutta myös hämmentää näitä. Rypäleen veljeskunta on taidokkaan koreilemattomasti kerrottu romaani täynnä rakkautta, kuolemaa, väkivaltaa ja uskontoa.

     
SAMMAKKO 2009, SID., 200 s., OVH. 19,90€, ISBN 978-952-483-107-9 arvostelut.gif koriin.gif
 


 
spacer.png, 0 kB