Aiju Salminen
aiju101.jpg
Aiju Salminen (s. 1979 Jyväskylä) on Helsingin Kalliossa asuva kuvittaja ja animaatio-ohjaaja. Potaatit on hänen esikoisalbuminsa. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen pyydettyä häneltä sarjakuvaa hän mietti seitsemän päivää ja seitsemän yötä ja keksi sitten Potaatit. Salminen etsi asiaa, joka yhdistää kaikki suomalaiset, ja nosti ylös perunan.

Turun taideakatemiasta 2005 valmistunut Aiju Salminen on kuvittanut muun muassa lasten- ja nuortenkirjoja. Omien lyhytelokuviensa lisäksi hän on suunnitellut 2D-hahmoja kokopitkään piirroselokuvaan  Niko – lentäjän poika (2008). Salminen myös soittaa garagebändissä The Seekrets ja esiintyy The Itty Bitty Tease Cabaret -burleskiryhmässä.
 
 

 
potaatit101.jpg
Potaatit

Mitä ovat potaatit, nuo salaperäiset möykyt, jotka asua lymyilevät maan alla? Nyt teillä on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua taianomaisen mukulakasvin ihmeelliseen maailmaan tämän tenhoavan ja mukaansatempaavan Potaatit-albumin välityksellä. Potaatit on maanläheistä huumoria viljelevä sarjakuva elämän perusasioista. Albumissa seurataan Potaattien vaiheita mukulan syntymästä takaisin mullan alle. Sarjakuvan perunat ovat kotimaisia mutta mukana palloilee myös Etelän hedelmiä. Potaattien piirrosjälki on retrohenkisen selkeää ja huumori muhevan äkkiväärää.

     
SAMMAKKO 2010, SID., 96 s. OVH 14,90 €, ISBN 978-952-483-134-5 arvostelut.gif koriin.gif
 

 
spacer.png, 0 kB