|
|
|
André Bretonin mestariteos on täynnä outoa hehkua. Nadja on paljon muutakin kuin romanttinen rakkauskertomus. Sitä voisi kutsua kuvitetuksi omaelämäkerralliseksi esseeromaaniksi, eikä "tunnustuksia" olisi huono nimitys sekään… Kirja loppuu pohdintaan kauneudesta. Kauneus ei ole staattista eikä dynaamista - "kauneus on KOURISTAVAA tai sitä ei ole". Ja jotain kouristavaa on toden totta Bretonin kirjassa, outoa hehkua, pakahduttavaa kaipuuta, kohtalon ja sattuman nykivää leikkiä. Rakenne on oikullinen, osat eivät aivan osu kohdalleen, yksityiskohdat jäävät mielikuvitusta kiihottavan arvoituksellisiksi.
(Kuisma Korhonen, Helsingin Sanomat)
Nadja ei aina muista noudattaa ylirealismin oppeja, ja kykenee siksi vakuuttamaan lukijan maailman mielleyhtymillä… Me tarvitsemme tällaista kirjallisuutta, jotta jaksaisimme nähdä toisin.
(Ville-Juhani Sutinen, Turun Sanomat)
Bretonin tyylissä on samaa älyllistä, pirskahtelevan kuivaa keveyttä kuin Jean Cocteaulla ja samaa kognitiivista painajaisen lumoa kuin Kafkalla.
(Ville Ropponen, Parnasso)
Ajankuvana André Bretonin teos on lyömätön, nimenomaan atmosfäärissään. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Pariisi sykkii Nadjassa väkevästi elämää kuin vanhan junansuorittajan mökki Ratavartijan kauniissa Inkerissä.
(Tommi Aitio, Kauppalehti)
Nadjan parasta antia ovat yllättävät, odottamattomiin yhdistelmiin perustuvat runokuvat.
(Silja Ylitalo, Turun Ylioppilaslehti)
|
|
 |
|
|
