|
|
|
Viimeisinä päivinään Bukowski leikki dekkarikirjailijaa. Syntyi sekopäinen rikosromaani Pulp, joka on kuin Chandlerin pikkusiskon ja Leaving Las Vegasin hullu äpärälapsi. Pulp roimii ns. kovaksikeitettyä dekkaria selkänahkaan notkealla pajunvitsalla.
Pulpin päähenkilö on kakkosdivarin yksityisetsivä Nick Belane, joka merkillisesti muistuttaa kirjailijaa itseään. Itse rouva Kuolema palkkaa Belanen etsimään kirjailija Célinen, jolla olisi Kuoleman mielestä jo korkea aika kurkistaa rajan taakse. Belanea ja Pulpin lukijaa tietysti ihmetyttää se, että Célineä haetaan Manalan lippujonoon vasta nyt, vaikka äijä on ollut kuolleena jokusen vuosikymmenen.
Pulp täytyy lukea Bukowskin henkilöhistoriaa ja kovaksikeitetyn dekkarin tyylioppia vasten – ilman tällaista vertailupintaa se vaikuttaa vain vanhan juopon horinalta. Mutta omassa viitekehyksessään Pulp on reippaan iltapäiväkännin pehmuinen pöhnä, josta ei tule edes tukka kipeäksi.
(Tommi Aitio, Slitz)
|
|
 |
|
|
