Arvostelut Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten

Bukowskin runoissa on oma pieni tarinansa, jännittävä, kiehtova, kiinnostava. Runojen teksti on paikoitellen rääväsuista ja kielikuvat puistattavan rajuja. Omien sanojensa mukaan hän hallitsi elämäänsä, ei päinvastoin. Hän on ilmeisen tietoisesti valinnut rappiotason, jonka hän näyttää tuntevan läpikotaisin. Tämän kokoelman runot ovat ajalta, jolloin hän oli hanttitöissä ja postissa yölajittelijana, pelasi totoa, joi ja rellesti, keräsi elämänkokemuksia. Myöhemmin hän vaurastumisensa myötä ajautui porvarillisempaan elämäntyyliin. Paljolla lukemisella ja klassisen musiikin kuuntelulla hankittu henkinen sivistys ja arjen elämänpiiri, johon kuuluvat laitapuolen kulkijan rähjäisyys, savuiset, viinanhöyryiset baarit ja sotkuiset vuokrahuoneet luovat vastakohtaisuudessaan vahvan jännitteen, erikoislaatuisen tunnelman. Bukowskin runot ovat hyvin visuaalisia, kuin katselisi kuvakirjaa tai pelkistettyjä kohtauksia hyvin ohjatusta elokuvasta. Vaikka tapahtumien kulkuun vaikuttavista asioista on jätetty paljon pois, jotta tavoiteltu tunnelma säilyisi, on pakko lukea loppuun, jotta tietää, miten sitten kävikään. Tarkoin valitut yksityiskohdat tekevät monenlaiset, vain parilla sanalla kuvatut ihmistyypit juuri itsensä näköisiksi. Runoissaan Bukowski on huono-osaisen ihmisen puolella. Väkivaltaisen tuntuisella tekstillään hän vastustaa väkivaltaa, yhteiskuntaa, joka suosii valheellista ja ahnetta hyvinvoinnin tavoittelua. Hän onkin sanonut arvostelevansa koko ihmiskuntaa hyvin matalalla asteikolla; myyrien valtakunnassa kuningaskin on myyrä. Runojensa outoon ilmapiiriin, kaiken rähjäisyydenkin lomaan, hän saa mahtumaan lähimmäisenrakkautta ja oikeamielisyyttä. Sydämen sivistystä eivät kehnotkaan aineelliset olosuhteet nujerra. Hän osaa tuoda esille myös elämisen taisteluun olennaisesti liittyvät koomiset piirteet. Hän kehitti hevoskilpailuja varten omia voittoisia systeemejä. Elämäkin näyttää olleen hänelle kuin peliä, johon ei kannata suhtautua turhan vakavasti. Takakannen kuvassa poseeraa "läskiintymisen kynnyksellä" oleva charmikas mies pilke silmäkulmassaan. Käännöstyö on ilmeisen onnistunut. On helppo uskoa, että se on alkuperäistekstin mukainen. Bukowski on itse sanonut, että teksti valuu paperille. Sama myönteisyys ja tietynlainen keveys on välittynyt. Bukowskille runo on kaupunki, joka on täynnä pyhimyksiä, sankareita, kerjäläisiä, hourupäitä, typeryyttä ja juopottelua. Se on myös kaupunki, jossa Jumala ratsastaa katujen halki alasti kuin Lady Godiva. (Maija Leinonen, Satakunnan Kansa)