Arvostelut Savumerkkejä lähtöä harkitseville

Korhosen runoilmaisu perustaa puhujaan keskitettyyn tarinallisuuteen, jossa merkitykset liikkuvat tiiviisti annetussa rekisterissä. Tässä seuraa runon haltuunoton lähestyttävyys: se ei viljele moniulotteisia paradokseja, oikkuja tai anomalioita, joiden vuoksi kirjaimellista merkitystä pitäisi venyttää loputtomiin. Korhonen pidättää jälleen hienosti näkökulmaa lapsessa ja nuoressa pojassa, liukuu siitä vanhan miehen elämän päätepysäkkiin sairaalassa. Myös nuori nainen ja miehen eronteko rakastetustaan ovat osa runojen lopunajan tunnelmia. Proosarunojen sarjoissa sekä laajemmissa kertovissa runoissa Korhosen runopuhe on parhaimmillaan. Proosarunot 19-vuotiaasta Kafkasta Hämeenkadulla ovat liikkuvan absurdeja. Samoin Raamatun väkeä elävöittävä sarja ihmiskohtaloita on ilmaisultaan rikas ja moniulotteinen. (Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat) Korhosen runoutta voisi luonnehtia hyvässä mielessä ymmärrettäväksi – teoksesta henkii selkeästi halu keskustella lukijan kanssa. Runojen aiheet lähenevät yleensä arkikokemusta samalla tavoin kuin kirjailijan esikoisromaanissakin, mutta aiheista huolimatta runot eivät ole missään tapauksessa yksinkertaisia tai yksitoikkoisia. Runojen yllättävä metaforiikka ja kirjoittajan erinomainen rytmin taju herättävät henkiin sinänsä hyvin kuluneet arkipäivän aiheet. Savumerkkien paikoitellen suorastaan maaginen tunnelma syntyy kuin vaivihkaa runojen kätköistä löytyvien yllättävinä leimahtelevien ja läikähtelevien ilmaisujen myötä. (...) Taidokkaasti tekstin sekaan säännösteltyjen, kotimaiselle runoudelle epätyypillisten kuvien käyttö on vaikea laji ja saattaa helposti lipsahtaa korniuden puolelle, mutta Korhosen tyylitaju pitää ja runojen tunneskaala laajenee aivan kuin huomaamatta. Näkymättömän maailman löytyminen tavanomaisten ja arkipäiväisten kokemusten takaa on Savumerkkien suurin ansio. Hiotun ja tarkan kielenkäytön tuloksena Savumerkkejä lähtöä harkitseville on itse asiassa hyvin eloisa teos. Lukija voi retkeillä teoksen maailmassa vapaasti, pelkäämättä paperin reunan tulevan vastaan minä hetkenä hyvänsä seuraavan puun, rakennuksen tai ihmisen takaa. (Arto Rintala, Kiiltomato.net) Monipuolisuus sekä kuvien ja vaihtuvien ilmaisutapojen rikkaus ovat kokoelman parasta antia. (...) Jokin nimeämätön kaipaus hehkuu kuulaista runoista toisinaan aitona ja merkityksellisenä. (. Vakuuttavaa on Korhosen taito välttää banaaleja ilmaisuja ja silti kirjoittaa lopun uhan ja ikävän välittämiä lähelle tulevia lauseita. (Ville-Juhani Sutinen, Turun Sanomat)