J. K. Ihalainen
ihalainen.jpg
Ihalainen on kirjailija, totaalirunoilija, joka hallitsee kirjan koko ketjun: hän kirjoittaa, käyttää painokonetta, käy esiintymässä kirjamessuilla ja runokeikoilla, sekä myy itse kirjojaan, usein kädestä käteen.

Tinkimätön hypnopoliitikko elää kaukana kirjallisuuden valtavirrasta. 30 runokirjaa tehnyt seikkailija painoi ensimmäisen teoksensa Kööpenhaminassa, Christianiassa vuonna 1978. Kuumeisilla matkoillaan hän on kirjoittanut suomalaisille suomeksi, tanskalaisille tanskaksi, ruotsalaisille ruotsiksi ja muunmaalaisille englanniksi. Runokirjan tekeminen on usein ollut keino lähestyä ja puhutella mielenkiintoisia ihmisiä. Runous on kommunikaatiota ja kokonaisvaltainen prosessi, nivoutunut senhetkiseen paikkaan, yhteisöön, kieleen ja kulttuuriin.

Ihalainen ei ole unohtanut, mistä pohjimmiltaan koko touhussa on kysymys: ”Me jatkamme ikivanhaa perinnettä, jota ovat synnyttäneet ja kasvattaneet nimettömät ihmiset, käsityöläiset, runoilijat, shamaanit.”
   
 
 
 
eurooppalainen.jpg
Eurooppalainen kuolemankirja
Eurooppalainen kuolemankirja sisältää J. K. Ihalaisen runoja kolmelta vuosikymmeneltä, vuosilta 1980–2003. Valituissa runoissa sana ja kuva käyvät vuoropuhelua, kuten Ihalaisen alkuperäisissä runoteoksissa. Hänen kirjojaan ovat kuvittaneet mm. William S. Burroughs, Outi Heiskanen, Marita Liulia ja Alfred Floki. Eurooppalaisessa kuolemankirjassa on monta runoa, jotka J. K. Ihalainen on kirjoittanut esitystilannetta varten. Tämä teos on syntynyt Siuronkosken painossa Nokialla, Sammakon kustantamana, Ihalaisen itsensä vanhalla Heidelberg-koneella painamana.
     
SAMMAKKO 2003, NID., 140 s., OVH. 20€, ISBN 952-5194-63-9 arvostelut.gif koriin.gif
 
 
zen.jpg

Heikki Saure: Zen ja kirjapainon siirtämisen taito
Zen ja kirjapainon siirtämisen taito on Heikki Sauren kirjoittama elämäkerta J. K. Ihalaisesta. Kirja seikkailee, monien Ihalaisen omien teosten tavoin, lajityyppien välimaastossa. Kirja ei ole perinteinen elämäkerta, ei tietokirja, ei romaani eikä matkakertomus, vaan kaikkia näitä. Lukija pääsee huikeille retkille Himalajalta Mongoliaan, Christianiasta Angelniemelle, jurttaan, tiipiihin, kotaan, muinaisen Egyptin katakombeihin, beatnikkien ja vendien bileisiin. Kirja valottaa kiinnostavasti vaihtoehtoisten elämien ja filosofioiden miljöitä 1970-luvulta 2000-luvulle.   
     
SAMMAKKO 2003, NID., 160 s., OVH. 20€, ISBN 952-5194-70-1 arvostelut.gif koriin.gif
 

 
spacer.png, 0 kB