|
|
|
|
|
Brittiläisen Dan Rhodesin (s. 1972) teoksia on käännetty 25 kielelle. Esikoisromaaninsa ilmestymisvuonna 2003 hänet valittiin joka kymmenes vuosi laadittavalle Grantan parhaiden nuorten prosaistien listalle. Samana vuonna Timoleon Vieta palaa kotiin palkittiin parhaana esikoisromaanina. Sittemmin Rhodesista on tullut eräs Britannian arvostetuimpia nuoria kirjailijoita. Syksyllä 2006 Sammakolta ilmestyneen Pienen valkoisen auton ovat sovittaneet elokuvakäsikirjoitukseksi Neal Purvis ja Robert Wade, miehet Bond-elokuva Casino Royalen takana. |
|
|
|
| |
| |
|
Kulta |
Miyuki Woodward viettää aina tammikuisin pari viikkoa pienessä walesiläisessä kylässä Atlantin rannalla. Hän rakastaa autioilla jyrkänteillä ja niityillä samoamista, terveellisten ruokailutottumusten unohtamista ja paikallisen oluen litkimistä kylän pubin nurkkapöydässä, täytetyn hauen alla. Vaikka The Anchorin persoonalliset kanta-asiakkaat ovatkin käyneet Miyukille vuosien varrella tutuiksi, hän ei ole halunnut sekaantua kyläläisten elämään. Kunnes hän eräänä vuonna päättää toteuttaa itseään ja saa huomata, että pienellä, harmittomaksi tarkoitetulla teolla voi olla arvaamattoman suuria seurauksia. Brittiläisen Dan Rhodesin (s. 1972) kolmas romaani Kulta palkittiin vuoden 2007 parhaana skotlantilaisena romaanina. Se on yllättävä ja miltei dekkarimaisia piirteitä saava tarina ihmissuhteista, rakkaudesta ja Pembrokeshiren jylhästä kauneudesta. Teos, joka naurattaa ja itkettää vuoron perään. |
| |
|
|
| SAMMAKKO 2008, NID., 160s., OVH. 19.90 €, ISBN 978-952-483-077-5 |
 |
 |
|
| |
|
Timoleon Vieta palaa kotiin |
Dan Rhodes viihdyttää ja liikuttaa makaaberin kauniissa esikoisromaanissaan. Cockroft, unohdettu säveltäjä ja julkkis, elää itse valitussa maanpaossa ja unelmoi kestävästä rakkaudesta ja yliampuvista itsemurhista. Hän elää menneiden menestysten vähäisillä rojalteilla luhistuvassa talossaan Italian maaseudulla. Hänellä on seuranaan aina uskollinen Timoleon Vieta - rakkikoira, jolla on uskomattoman kauniit silmät. Cockroftin ja Timoleon Vietan vahva yhteys joutuu koetukselle, kun paikalle saapuu komea mutta töykeä bosnialainen. Seurauksena on 2000-lukulainen Lassie-tarina ja traagisten rakkauskertomusten kudelma. ”Nautittava, viehättävä, omaperäinen, hauska, pureva ja viisas.” – Guardian |
| |
|
|
| SAMMAKKO 2007, NID., 175s., OVH. 19.90 €, ISBN 978-952-5194-89-0 |
 |
 |
|
| |
|
Pieni valkoinen auto |
Kaksi ihastuttavaa ranskalaisneitokaista, valtava mutta lemmenkipeä bernhardinkoira, joukko epätyydyttäviä miehiä ja pieni valkoinen auto, josta on päästävä eroon. Siinä ainekset Dan Rhodesin viimeisimpään teokseen, romaaniin joka on atonaalisen musiikin ja walesilaisen runouden ryydittämä yllätyksellinen tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja auton anatomiasta. ”Kauniisti kirjoitettu ja todella hauska.” – Independent on Sunday |
| |
|
|
| SAMMAKKO 2006, NID., 202s., OVH. 19.90€, ISBN 952-483-011-6 |
 |
 |
|
|
| |
| |
|
|
Antropologia ja sata muuta tarinaa |
Antropologia ja sata muuta tarinaa on Dan Rhodesin esikoisteos. Se on kokoelma lyhyitä - alkukielellä kukin tasan 101 sanaa - tarinoita rakkaudesta. Nämä 101 mikronovellia kertovat, usein ironiseen sävyyn tai mustalla huumorilla höystettynä, rakkaudesta. Rakkaus on julmaa. Rakkaus on ihanaa. ”Kerronnan psykologinen ja verbaalinen tarkkuus kestää anekdoottien, hahmojen ja toisinaan kokonaisen tiivistetyn elämän läpi."” – Independent |
| |
|
|
| SAMMAKKO 2005, NID., 128s., OVH. 19.90€, ISBN 952-483-010-8 |
 |
 |
|
|
| |
| |
|
|
Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta |
Nämä tarinat ovat sukua Grimmin veljesten saduille, intohimoa syvältä metsän ja viidakon siimeksestä, odottamattomia instrumentteja, kauniita naisia ja komeita miehiä kisailemassa lemmen taistoissa. Seitsemän traagisenhauskaa ja maagista novellia. ”Britannian paras uusi kirjailija.” – Guardian ”Loistava... osta tämä kenelle tahansa josta välität, itsesi mukaan lukien.” – Heat |
| |
|
|
| SAMMAKKO 2005, NID., 160s., OVH. 19.90€, ISBN 952-5194-90-6 |
 |
 |
|
|
| |
|
|
 |
|
|