J. K. Ihalainen

J. K. Ihalainen (s. 1957, Tampere) on kirjailija ja totaalirunoilija, joka hallitsee kirjan koko ketjun: hän kirjoittaa, käyttää painokonetta, esiintyy kirjamessuilla ja runokeikoilla sekä myy kirjojaan itse, usein kädestä käteen.

Yli 30 runokirjaa julkaissut Ihalainen painoi ensimmäisen teoksensa Kööpenhaminan Christianiassa vuonna 1978. Kuumeisilla matkoillaan hän on kirjoittanut suomalaisille suomeksi, tanskalaisille tanskaksi, ruotsalaisille ruotsiksi ja muunmaalaisille englanniksi. Runokirjan tekeminen on usein ollut Ihalaiselle keino lähestyä ja puhutella mielenkiintoisia ihmisiä. Runous on kommunikaatiota ja kokonaisvaltainen prosessi, joka nivoutuu aina senhetkiseen paikkaan, yhteisöön, kieleen ja kulttuuriin.

Ihalainen on toiminut vuodesta 2003 Annikin runofestivaalin taiteellisena johtajana. Runojen lisäksi hän on tehnyt suomennoksia, antologioita, tietokirjoja ja runomusiikkilevyjä. Ihalaiselle on myönnetty Eino Leino -palkinto.