Sarah Andersen

New Yorkin Brooklynissä asuva Sarah Andersen (s. 1993) on piirtänyt nettisarjakuvaa Sarah’s Scribbles vuodesta 2011 alkaen. Hänen humoristiset ja tarkkanäköiset aikuistumisen ajoittaista tuskallisuutta perkaavat sarjakuvansa saavuttivat suurta somesuosiota, ja ensimmäinen englanninkielinen albumi julkaistiin vuonna 2016. Suomeksi samainen albumi Aikuisuus on myytti ilmestyi syksyllä 2017 Sammakon kustantamana. Andersen ei juurikaan välitä esiintyä julkisuudessa, mutta on myöntänyt, että hänellä on paha tapa nukkua liian pitkään. Tämän hän kuitenkin suo itselleen, koska työllistää itse itsensä ja voi näin ollen valita mihin kellonaikaan työskentelee. Andersen haaveili nuorempana ammattipianistin urasta, mutta luopui näistä unelmistaan ymmärrettyään koesoiton jälkeen sarjakuvataiteen olevan lähempänä sydäntään.