Kuvaus
Runoilijat ovat kaikkialla, jo käsitteensä mukaisesti, luonnon varjelijoita. Silloin kun he eivät enää voi sellaisia täysin olla ja kokevat jo itsessään satunnaisten ja keinotekoisten muotojen tuhoavan vaikutuksen tai ovat ainakin taistelleet niiden kanssa, he esiintyvät luonnon todistajina ja kostajina. He joko ovat luontoa tai etsivät sitä. Tästä saa alkunsa kaksi täysin erilaista runoilemisen tapaa, jotka tyhjentävät ja jakavat keskenään koko runouden alueen. Jokainen, joka todella on runoilija, on, riippuen siitä millaisena aikana hän kukoistaa ja miten ajan satunnaiset olosuhteet vaikuttavat hänen yleiseen sivistykseensä ja ohimeneviin mielialoihinsa, joko naiivi tai sentimentaalinen runoilija.
Friedrich Schiller (1759–1805) tunnetaan Suomessa ennen kaikkea runoilijana ja näytelmäkirjailijana: Schiller ja Goethe olivat Weimarin klassismin merkittävimmät edustajat. Schiller on kuitenkin paitsi kirjailija, myös tärkeä ajattelija ja filosofi. Naiivista ja sentimentaalisesta runoudesta on modernin mannermaisen estetiikan klassikko. Se huipentaa ja summaa Schillerin lyhyen mutta intensiivisen teoreettisen kauden. Kirjoitus on myös ensimmäisiä tekstejä, joissa runoudelle ja taiteelle annetaan selkeän poliittinen tehtävä ja siksi tärkeä tausta nykyisin käytävälle keskustelulle taiteen yhteiskunnallisuudesta.
