Kuvaus
Meillä on ongelma. Suomalainen huumori on yleensä munatonta ja hengetöntä, väkinäistä hauskuuttamista vailla sisältöä. Kantaaottavat teokset puolestaan pelottavat tosikkomaisuudellaan. Satiiria ei tunneta.
Onneksi on edes Roju. Hän on hauska, mutta puhuu aina asiaa. Silloinkin kun Roju on pirun tosissaan, hän tekee sen pilke silmäkulmassa. Hänen sarjakuvansa ovat moraalisia, mutta eivät moralisoi. Tämä albumi sijoittuu miltei 15 vuoden ajalle. Varhaisimmat tarinat ovat 1990-luvun alusta ja tuorein Ydin-lehdessä julkaistu sarja pari kuukautta vanha. Siinä ajassa maailma on ehtinyt ottaa Rojun kiinni ja tekijä itsekin muuttunut aika tavalla.
”Roju on tehnyt sarjakuvia pätkätyöläisen arjesta jo kymmenkunta vuotta, mutta onneksi ilmiölle on vihdoin keksitty riittävän paperinmakuinen termi, prekariaatti. Hän on kirjoittanut hyvinvointivaltion alasajosta pidempään kuin muistan, ja ihan pian varmasti Kauppalehdessäkin huomataan, että meno ei voi jatkua näin. 1990-luvun lopussa hän teki sarjakuvareportaasin Miss Suomi -kisojen omituisesta ja vanhentuneesta luonteesta, ja nyt jo naistenlehdissäkin vihjaillaan, että keisarilla ei ole hepeniä. Olisi kuitenkin loukkaus Rojua kohtaan sanoa, että hän tekee poliittista sarjakuvaa. Arkista sarjakuvaa se on – mutta arki nyt vain sattuu olemaan poliittista. Arki on myös jännittävää, mielikuvituksekasta ja nokkelaa. Se on täynnä tilanteita, jotka saavat suun loksahtamaan auki. Jos minun kaverini sanailisivat näin, en koskaan poistuisi heidän luotaan.”
– Ville Hänninen
