Kuvaus
Kilpakoira Ruusu haaveilee metsistä, niityistä, jäniksistä ja vapaudesta. Eräänä päivänä se karkaa juoksuradalta. Seikkailu vie koiraa jättömaille, kaupunkiin ja satamaan. Matkalla koiran on helpompi hengittää, mutta jotain tärkeää silti puuttuu. Mitä Ruusu mahtaa oikein etsiä?
Palkitun kuvittajan Marika Maijalan kirjallisessa debyytissä Ruusun matka rikas ja värikylläinen kuvitus pääsee tunteellisen tarinan myötä oikeuksiinsa. Yksinäisen koiran matka, ristiriita vapauden kaipuun ja oman lauman välillä kannattelevat tarinaa. Suurissa pastelliliiduin toteutetuissa kuvissa Maijalan lennokas jälki ja sommittelu on omimmillaan. Teos sai Rudolf Koivu 2019 -palkinnon ja oli ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnon saajaksi 2019.
Marika Maijala asuu ja työskentelee Helsingissä vapaana kuvittajana. Hänelle on myönnetty Rudolf Koivu -palkinto vuosina 2009 ja 2019, ja hänen kuvittamansa kirja on ollut kaksi kertaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana. Marikan kuvituksia on julkaistu kotimaan lisäksi myös Englannissa, Japanissa, Saksassa, Kiinassa, Ranskassa, Virossa, Ruotsissa, Tanskassa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Intiassa ja Abu Dhabissa.